keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Kesäkuulumisia





 Yks päivä ajelulla ollessa päätettiin poiketa lintutornilla. Kamera sattui olemaan mukana joten napsinpa sieltäkin muutamat kuvat vaikkei tuo mun mielestä mikään kummonen paikka ollut. Lintuja en nähnyt ja ötötköitä siellä oli enemmän mitä oon varmaan koskaan nähnyt.

 Tämä kuva on toiselta ilta-ajelu reissulta lauttarannasta.



 Miten luksukselta oma piha voikaan tuntua sen jälkeen kun sitä ei ole hetkeen ollut. Ollaan kyllä otettu ilo irti tuosta. Ruokaa ei tule juuri keittiössä kokattua näin kesäisin, vaan kaikki isketään grilliin, sään salliessa oon siirtänyt treenitkin ulos ja päivittäin tulee lätkittyä sulkapalloa. Ja kuinka helppoa koiranomistajanakin on kun koiran voi vaan päästää ulos.








Toissapäivänä saatiin päähämme lähteä mökkeilemään joten ei muutakuin kamppeet nopeasti kasaan ja matkaan. Eilen olin sitten ihan sekaisin viikonpäivistä kun on tottunut käymään tuolla vain viikonloppuisin. Mutta teki kyllä hyvää!
Grilliruokaa, kalastamista, veneilyä, saunomista ja rentoilua. Niistä oli meidän mökkivisiitti tehty.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti