maanantai 14. maaliskuuta 2016
13/03/2016
Neljän päivän reissu keskisuomen maisemissa on nyt ohi.
Me siis pakkasimme tavarat ja istahdettiin torstai aamuna aikaisin bussin kyytiin ja körrööteltiin jyväskylään. Pakattujen tavaroiden mukaan lähti myöskin läppäri sekä kamera johtoineen. Mielessä oli räpsiä paljon kuvia ja luulimpa myös että siellä ois aikaa istahtaa alas ja päästä käsittelemään kuvat. Tässä kävi nyt kuitenkin niin, että kameraan ja puhelimeen oli tallentunut ihan minimaalinen määrä räpsyjä, eikä kannettavaakaan tullut edes nostettua laukusta koko aikana.
Mä en edes tiedä miten saatiin aika kulumaan niin siivillä, melkeimpä jokaisena aamuna aamupalan jälkeen lähdettiin suoraan liikenteeseen ja illalla oltiin takaisin aina tyyliin 12 maissa ja saikin painaa suoraa päätä tyynyn, eikä unta tosiaankaa tarvinut kauaa houkutella.
Reissu oli kuitenkin kaikinpuolin todella onnistunut ja muutamia juttuja mainitakseni tuli siellä ainakin kavuttua johonkin näköalatorniin, josta eka kuva onkin napsaistu. Samassa yhteydessä oli jonkunäköinen luontomuseo jossa oli jos jonkinmoista täytettyä elukkaa ja lintua.:-D
Hurruuteltua laajavuoren päälle josta sitten nämä loput muutamat kuvat. Sen lisäksi kierreltiin autolla pitkin jyväskylää, kierreltiin jalkaisin keskustaa, vietettiin laatuaikaa ystävien kanssa, syötiin ulkona.. Sen lisäksi tuli koettua ainakin sotkun munkit ja tehtyä ystävän kanssa päiväreissu (lue:shoppailureissu) tampereen suuntaan. Nämäpä näin päälimmäisenä mielessä kun reissua ajattelee. Oikein ihana pidennetty viikonloppu siis takana, mutta pakko taas kerran todeta että olipa vaan ihana päästä kotiinkin.:)
Niinkai sen kuuluu mennäkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti