keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Kevättä kohti


Oi että miten paljon päivät onkaan jo pidentynyt ja jatkaa koko ajan vain pitenemistään. Nyt on ollut myös jo muutaman päivän ihan mahtavat aurinkoiset kevät kelit! Ja, vaihtuihan se kuukausikin tosiaan maaliskuuhun, eka kevätkuukausi!!
Eilen aurinkoisen sään innostamana sain jonkun kunnon siivouspuuskan ja haalasin matot pihalle ja hinkkasin ikkunat kirkkaiksi. Tuli niiin kevät-olo siinä ikkunaa puunatessa kun arska porotti suoraan kasvoille. Siinä samassa tartuin myöskin pensseliin ja sain vihdoin ja viimein maalattua meidän takan alaosan joka on jäänyt aiemmin maalamatta ja oli siten erisävyinen kuin muu takasta. Sekin on jo pitkään aina silloin tällöin osunut silmään ja olen miettinyt että tuokin pitäisi saada maalattua, mutta koskaan hommaan kuitenkaan ryhtymättä. Tiiättekö ne pikkujutut jotka usein häiritsee eikä niitä kuitenkaa saa aikaiseksi aloitettua? ja sitten vihdoin kun saa miettii vain että miksi tuotakaan ei ole tullut aikaisemmin tehtyä.:D
No mutta, kello alkaisi lähennellä jo viittä joten ehkä olisi aika ryhtyä ruuanlaittopuuhiin.
 Palaillaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti