tiistai 27. joulukuuta 2016













Nyt se ois sitten ohi, joulu nimittäin. Ja ihana joulu olikin.:)
Saavuttiin torstaina alkuillasta mökille, jäätävän tavaramäärän kanssa. Siskon perhe tuli sitten myöhemmin illasta.
23 päivä menikin sitten joulujuttuja touhuillessa, laatikoita väsäten ja rieskoja paistellen.
Aattona heräsin jo seitsemän maissa kinkun tuoksuun ja kävinkin ottamassa sen uunista pois ja otin tietty maistiaiset ennenkuin hipsin joulusaunaan. Aatto meni tänäkin vuonna aika perinteisesti, rennosti ottaen, tunnelmoiden, hyvää ruokaa syöden ja yhdessä aikaa viettäen. Välillä käytiin vähän ulkoilemassa näteissä maisemissa. Joulupäivä meni aika pitkälti samoissa meiningeissä.
Eilen osa poppoosta kävi vähän rinteessä ja kelkkailemassa ja pikkuhiljaa illasta väki alkoi vähentyä kun siskon porukka lähti ajelemaan kotia kohti ja tänään lähti sitten veljen pikku perhekin. Me lähdettiin O:n kanssa aamupäivästä ensin vähän käveleskelemään tuonne ihaniin talvimaisemiin ja siitä sitten rinteisiin muutamaksi tunniksi. Mökille tullessa laitoin ruoan uuniin ja menin sulattelemaan itseäni saunaan. Kuinka ihanalta tuntuikaan käydä ulkoilun jälkeen höyryävän kuumassa suihkussa ja istuskella saunassa. Sen jälkeen ruokaa napaa ja kahvikupin kanssa takan eteen nautiskelemaan. Nyt otetaan kyllä kaikki ilo irti mökkeilystä ja kunnon talvesta, ennekuin palaamme kotiin.:) Taidankin laittaa tee vedet kiehumaan ja siirtyä taas lempparituoliin takan eteen.:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti