sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kesän eka mökkireissu

Joo, eilen tehtiin sellainen. Nimittäin koko kesän eka mökkireissu.
Olin käynyt viimeksi tuolla huhtikuun puolella, kun järvi oli vielä jäässä ja maata peitti lumipeite.

Lähdimme eilen päiväsaikaan ajelemaan O:n siskon tyttären rippijuhliin ja lyhyehkön visiitin jälkeen otimme auton nokan kohti mökkiä. Muu porukka saapui sitten muutaman tunnin myöhemmin.
Vaikka mökkireissu ei kestänyt edes yön yli, oli meillä mukavaa ja herkkuja tuli syötyä taas ainakin koko viikon edestä...:-D Muistin myöskin ensimmäistä kertaa ottaa kameran mukaan mökkeileen ja muistin jopa napsia muutamia kuvia. Laitettakoon ne kuvittamaan tätä tekstiä.












Musta on jotenkin niin ihana välillä lähteä "rauhoittumaan" tuonne, edes vähäksi aikaa. Varsinkin nyt kun hääjutut alkaa ihan kunnolla painamaan päälle.. Onneksi suurin osa tärkeimmistä jutuista on jo hommattuna, mut pari juttua aiheuttaa tällähetkellä mulle harmaita hiuksia. Toivotaan et asiat järjestyis pian.:)
Yks iso juttu nytkähti onneksi eteenpäin viimeviikolla, kun saimme hommattua itsellemme vuokra-asunnon. Tiistaina kirjoittelemaan vuokrasopparia, kivaa! Tänään saimmekin pakattua vaatekaapin täytteenä olleet tavaramme pahvilaatikoihin ja varastoon odottelemaan muuttoa... Mun ois myöskin aika varmaan käydä taas läpi vaatekaappiani ja käydä kiikuttamassa turhat vaatteet kirpparille. Hommaa siis riittää. Nyt taidan lähteä katsomaan löytyisikö kaapin pohjalta mitään masuntäytettä ja jatkamaan kaappien raivausta. Palataan taas!<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti